Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Lumikristallin blogi

Turkulainen Helsingis

Sunnuntai 21.2.2016 klo 17:53 - Katja

Ihan en lupaustani ole pitänyt kun tämän blogin kirjoittaminen on ollut yli puoli vuotta tauolla. Anteeksi. Ei ole vain ollut se oikea hetki. Nyt hetki tuntuu oikealta kirjoittaa kuulumisia. Paljon on seitsemässä kuukaudessa tapahtunut. Vähän murheellisiakin asioita, jotka kuuluvat elämään, mutta paljon ihania ja iloisia asioita. Oma mottoni on, että se mihin keskityt lisääntyy, joten keskityn nyt vain niihin iloisiin asioihin, joita minulle on tämän puolen vuoden aikana tapahtunut.

Yllätys, yllätys - on tullut opiskeltua lisää ja opiskelut jatkuvat.  Erikoishermoratahierojan opinnot ovat nyt takana ja mestariopinnoilla jatketaan. Lisäksi on tullut opiskeltua kvanttihoitoa, metamorfista hoitoa... hmm, kaikkea ei edes muista. Sen totesin tuossa hinnastoa uusiessani, että jotain on kyllä tullut hoitotarjontaan lisää, kun piti fonttia pienentää, että kaikki mahtui yhdelle A4:lle. Hih.

Nyt olen muuten superinnostunut yrteistä ja luonnonkosmetiikasta. Joku voisi sanoa, että ihan hurahtanut. Taitaapi olla Tikkurilan kirjastossa ihmeteltävää kun on täydet 100 kirjaa lainassa (enempää ei muuten saa lainata, nimimerkillä kokemusta on) ja aiheina lähinnä yrttilääkintä, homeopatia ihmisille, homeopatia kissoille ja koirille, aromaterapia, luonnonkosmetiikan valmistus kotikonstein... Aikuisopiston yrttikursseille olen menossa kevään aikana ja sen jälkeen laitankin "padan porisemaan". Onneksi nykyaikana ei enää polteta noitana...ainakaan Suomessa...ainakaan vielä.

Olen myös innostunut taiteilemaan. Syksyllä aloitin Vedic Art-opinnot ja nyt on perusopinnot suoritettu ja jatko-opinnot menossa. Kodin seinät eivät enää oikein tahdo riittää kaikille taiteiluille. Kissat välillä ilmaisevat hyvinkin selkeästi jos jokin maalauksista ei ole energeettisesti oikealla paikalla. Onneksi kohta tulee kesä ja pääsee ulkoilmaan maalaamaan. Olen suunnitellut, että hankin vielä sellaisen baskerin ja taiteilijatakin. Ensi kesänä saatat törmätä minuun esimerkiksi Helsingin puistoissa pensseli suhisten maalaamassa.

Aivan, kuulit ihan oikein, Helsingissä. Tuli taas todettua, että koskaan ei saisi sanoa "ei koskaan". Lumikristalli on nimittäin laajentanut toimintaansa myös Helsinkiin. Kruununhaassa on ihana Herkkutalo, jossa Nicolen kanssa järjestämme erilaisia tempauspäiviä. On kokkauskursseja, intialaista päähierontaa ja kaikenlaisia iloisia juttuja ja kursseja. Yhdessäoloa ilon kautta.  Niitä tempauspäiviä on ollut ja niitä tulee varmasti vielä monta lisää. Olen myös aloittanut hoitojen tekemisen Etu-Töölössä, Kauneushoitola La Piú Bellan tiloissa ja teen siellä hoitoja parina päivänä viikossa. Olen suunnitellut, että tauoilla voisi hyvinkin lähteä maaliputelien ja maalauskankaiden kanssa tutustumaan Helsinkiin. Helsinki on oikein mukava kaupunki. 

Tässä sitä nyt hyräillään Vilperin perikuntaa ja arvaapa mitä kappaletta? No tietysti turkulainen Helsingis: "Tänne töiden vuoksi muuttaa sain, Etu-Töölöön yksiöön..." Kissat tosin maukaisevat yhdestä suusta sohvalta, että "Me ei kyllä muuteta!". Pojat hei, koskaan ei saa sanoa "ei koskaan"...

flowers.jpg

4 kommenttia .