Lumikristallin blogi

Elämä on sellaista millaisen siitä luon

Sunnuntai 24.5.2015 klo 22.22 - Katja


Tässä on taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Hiljaiseloa on ollut kirjoitusrintamalla, mutta elämässä on kyllä sattunut ja tapahtunut koko kevään. Luulin jo puhdistaneeni elämäni juurta jaksain, mutta eipä se sitten  ollutkaan niin. Puhdistumista ja puhdistamista on tapahtunut niin omasta toimestani kuin muidenkin. Vaatekaapitkin on tämän kevään aikana käyty läpi, sillä aloitin keväällä kuntokuurin niin liikunnan kuin ruokavalionkin suhteen. On tuntunut tosi hyvälle kun peilikuva kertoo tuloksia tulleen.

Ihmissuhteissa on myös iso luuta lakaissut. Ihmisiä on poistunut elämästä, osa muukalaisiksi muuttuneina, jotka eivät enää ole halunneet askeltaa samaa polkua kanssani. Toivon, että nämä ihmiset löytävät sen oman onnellisen polkunsa. Autonikin on nyt päättänyt, että 18 ikävuotta on autolle paljon ja sitä sanoi katsastusmieskin. On ollut luopumisen ja sisäisen mietiskelyn aikaa monessa.

Hyviä asioita on tapahtunut myös paljon. Hyvillä mielin esimerkiksi tästä viikonlopusta. Vyöhyketerapian näyttö ja lopputyön esitys takana, odottaen nyt  heinäkuun päätösviikonloppua. Kaikessa on tärkeintä se miten asioihin suhtautuu, minkä asenteen ottaa. Päättääkö selvitä haasteista vai ryhtyykö marttyyriksi. Minä olen päättänyt selvitä kaikesta, olla kiitollinen haastavistakin asioista, tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat hyviä opettajiani. Vanha pitää aina aika ajoin tuulettaa nurkkia myöten, jotta uudella on tilaa tulla. Suursiivous on nyt tehty tältä erää ja radiossa soi Sillanpään kappale "Sinä ansaitset kultaa".

perhonen.jpg


Kommentit

24.5.2015 22.32  Vera-Aleksa



24.5.2015 22.38  Ansku vaan

Olet niin ihana, sinä jos joku ansaitsee kultaa <3

24.5.2015 22.56  Sanna

Ihana kirjoitus!

24.5.2015 23.00  maija

Sinä se osaat kirjoittaa niin hienosti ja koskettavalla tavalla

25.5.2015 15.04  Heli

Ihana seurata Katja, miten olet kuoriutunut kuin perhonen kotelostaan ja pysähdyt välillä tankkaamaan kukkia energiallasi ja itseäsi kurssien anneilla ja opeilla.Sitten taas liitelet seuraavaan kurssiin. Saat kaiken näyttämään niin helpolta ja vaivattomalta, vaikka tiedän että olet tehnyt ihan valtavasti töitä opiskelun eteen!
Ihan hengästyttää miten paljon olet saanut reilun vuoden aikana aikaiseksi!!
Olet mulle sankari ja esimerkkinä ja perässä tullaan pikku hiljaa:)
Todellakin Katja Sinä Ansaitset Kultaa ja kaikkea muutakin hyvää elämääsi!

25.5.2015 22.50  Marge

Paljon on tapahtunut, mutta voin todeta, ehkä joskus todennutkin: Kyllä se aurinko paistaa joskus risukasaankin! Hyvä kirjoitus jälleen ja ansaitset vain kultaa minustakin <3


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini