Viikonloppuna kellarikomeroa siivoillessani löysin laatikon, jossa oli kaikenlaisia muistoja. Sieltä löysin tämän ihanan tarinan hanhista. Löytö on vuodelta 1997 ja eräästä Rikosuhripäivystyksen koulutuksesta, jossa tuolloin toimin vapaaehtoistyöntekijänä. Se on julkaistu Suomen Mielenterveysseura 100 vuotta -julkaisussa samaisena vuotena. Miten paljon me ihmiset voisimmekaan ottaa oppia hanhilta ja ylipäätään eläimiltä.

Tässä tarina:

"Hanhien auramaiseen lentoon liittyy enemmän oivallusta kuin osaamme kuvitella. Ensimmäisenä lentävä lintu on suurimman vastuksen kantaja. Kärkipaikka on raskas ja kuluttava. Niinpä kärjen tuntumassa on joukko lintuja, jotka säännöllisin väliajoin vaihtavat vetäjän roolia. Auran hännillä lentävät ne, jotka tarvitsevat eniten tukea ja turvaa.

Auran muoto auttaa jokaista lintua. Kun kärjessä oleva hanhi nostaa siipiään, vinoittain sen takana oleva lintu voittaa tuntuvasti ilmanvastuksessa.

Me ihmiset sanomme, että linnut ilmoittavat honk honk -huudoillaan auran tulosta. Ääntely on kuitenkin myös kannustusta edessä lentäville.

Jos joku auran hänniltä väsyy, kaksi lintua väsyvän molemmilta puolilta saattaa sen alas ja odottaa, kunnes se jaksaa jälleen lentää. Kumppanit saattavat elpyneen takaisin muiden lintujen joukkoon.

Tämän osaavat linnut."

Katsotko Sinä seuraavalla kerralla hanhiauraa toisin silmin? Minä ainakin katson.