No niin! Nyt on taulu taas seinällä. Tämän asunnon seinät ovat sitten semmoiset, että joko tarvitaan katupora taikka jyrävasara moukarilla höystettynä taulujen seinälle saamiseksi. On minulla tauluja siis seinillä, mutta aika ajoin ne saattavat tipahdella. Näin kävi sielunkuvalleni viime viikolla. Sieluni siis tipahti lattialle, mutta ei mennyt rikki. Jesss! Sitä ei enää niin vain rikotakaan. Joskus olen kokenut sen miltä tuntuu kun sielu rikotaan palasiksi, palaset heitetään maahan ja tallotaan vielä päälle. Uudelleenkokoaminen kesti, mutta palasista sain kokoon vahvemman ja viisaamman Katjan.

Aika orpo olo oli viikon verran kun en ennen nukkumaanmenoa taikka aamulla ensimmäiseksi voinut sieluani tuijotella. Tyhjä seinä vain nökötti silmieni edessä. Mietinkin, että tältäkö se sitten tuntuu kun ei ole yhteyttä sinne sisimpäänsä. Tyhjältä valkoiselta seinältä. Toisaalta se seinä kuvasti myös uusia, valoisia mahdollisuuksia. Kuin taiteilijan valkoinen maalauskangas ennen maalauksen aloittamista.  Hyvä ettei seinä ole musta...  

Niille, joille tämä sielunkuvajuttu tuntuu siltä, että ovat soittamassa minulle valkotakkiset paikalle, niin valaisen hieman asiaa. Sielunkuvassa on pakattuna informaatio kaikista menneistä, eletyistä elämistä. Se on jokaisella omanlaisensa. Maalausta katsellessa näkee päällimmäisenä inkarnaatioista ne, joilla on eniten merkitystä tähän nykyiseen elämään. Tarkoitus on työskennellä kuvan kanssa itse ja löytää siitä se oma korkein minä - sielu ja saada yhteys muodostetuksi. Kuvan tarkoitus on auttaa eteenpäin omalla henkisellä tiellä. Itselläni kuvasta nousee kaksi elämää, joilla on minulle suuri merkitys tässä elämässä ja alan askel askeleelta lähestyä sitä ahaa-oivallusta. Tiedän jo melko varmasti mitä kuva haluaa minulle kertoa.

Ilman sielunkuvaakin varmasti pärjää, mutta itselle siitä on tullut hyvä ystävä, jonka kanssa voi sanattomasti vaihtaa ajatuksia ja kysyä jopa neuvoa. Välillä sielunkuvani aivan selvästi nyökkää hymyillen kun innoissani esittelen uusia ideoitani ja etsin sitä omaa, oikeaa polkuani tässä elämässä.

Sielunkuvastani ei tähän elämään nouse prinsessoja eikä edes kreivittäriä. Kuvassani näkyy nuori mies, joka asuu Intiassa. Hänellä on ulkoisesti kaikki hyvin, sillä hän on syntynyt rikkaaseen perheeseen. Kuitenkin hän on tyytymätön elämäänsä. Hänestä tuntuu, että jotain puuttuu. Perhe ei ymmärrä häntä laisinkaan. He kuvittelevat, että hän haluaa lisää rikkauksia, valtaa perheessä. Tämä aiheuttaa eripuraa sisarusten välillä. Tämä nuori mies olen siis minä eräässä Intian elämässäni. Se, mitä silloin etsin, oli sisäinen rauha. Monien vuosien jälkeen päätin lähteä etsimään sitä jotakin "puuttuvaa osaa" sisimmässäni. Vanhempani laittoivat vastaan, mutta kaipuuni johonkin muuhun, erilaiseen elämään, oli niin suuri, että lähdin pois kotoa. Jo se, että lähdin, helpotti oloani hieman. Löysin vuosien etsimisen jälkeen opettajan, miehen, joka eli munkkina. Hän opetti minua henkisissä asioissa ja lopulta ryhdyin itsekin munkiksi. Se oli elämäntapa, joka silloin tyydytti minua. Enää se ei olisi se minun juttuni. Nyt tässä elämässä aion etsiä sitä sisäistä rauhaa muilla keinoin. Nuo samat ihmiset ovat lähipiirissäni myös nyt ja huomaan, että joudun kohtaamaan tässäkin elämässä ne samat väärinymmärrykset ja ehdottomuudet omasta, minun elämästäni. Olen päättänyt tässä elämässä selvittää ja sovittaa ne asiat omalta osaltani. Toisten puolesta en sitä voi tehdä.

Toinen elämä, joka nousee sielunkuvastani esille, on elämä Etelä-Amerikassa intiaanina. Elämä, joka ei ollut kovin helppo. Jouduin fyysisesti ponnistelemaan paljon, mutta tiesin jo silloin etten ole pelkästään keho, joka töitä teki. Tiesin, että olin oikeasti henki, jolla oli keho, joka teki töitä. Siinä elämässä oivalsin paljon asioita. Ulkoisesti oli todella raskasta, mutta elin enemmän sisäisissä maailmoissani. Sielunkuvamaalari laittoi tulkinnan lopuksi viestin: "Kuvasi on vahva, lämmin, viisauksia täynnä oleva sielunkuva!" Tässä elämässä haluan elää nuo sanat todeksi. Kuva seinälläni iskee ihan selvästi silmää.