Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Lumikristallin blogi

Enkeleitä onko heitä?

Maanantai 23.6.2014 klo 21:34 - Katja


"Onko enkeleitä oikeasti? Näetkö niitä?". Tätä minulta on kysytty usein sen jälkeen kun tulin ns. kaapista ulos Lumikristalli-yritykseni myötä. Ennen sitä sain seurustella aika rauhassa enkelieni kanssa. Kyllä, enkeleitä on. Enkelit kuitenkin kunnioittavat meidän omaa vapaata tahtoamme ja eivät tyrkytä seuraansa meille jos emme sitä halua. Suojelusenkelimme on meidän vierellämme joka hetki... elämästä toiseen. Tukien, lohduttaen, iloiten ja rakastaen. Silloinkin kun tuntuu, että ei ole muuta kuin mustaa tuskaa. Iloiten meidän kanssamme kun elämämme on yhtä hymyä ja iloa täynnä.

Omaan Suojelusenkeliini Mirandaan tutustuin ensimmäisen kerran kun olin 4-vuotias. Olin maauimalassa ja haahuilin siellä ihmetellen lapsen ihmettelyjä. Uimisesta en pitänyt silloin enkä pidä edelleenkään. Nyttemmin olen miettinyt, että en minä hyppää Lahden suurmäestäkään enkä siis ole mäkihyppääjä. Jos en halua olla uimarikaan niin ei minun tarvitse ollakaan.  Muut jutut ovat sitten ne minun juttuni. Olen kuitenkin hurjan iloinen kun kuulen ihmisiltä miten uiminen on se heidän juttunsa. Se on upeaa ja ihanaa! Nauttikaa siitä ilosta mitä uiminen teille tuo! Taikka yhtä lailla mäkihyppäämisestä!  

Hortoilin siis maauimalassa (juu... valvojieni katse herpaantui hetkeksi) ja tipahdin altaaseen syvälle puolelle. Muistan miten en tuntenut muuta kuin sen, että vajosin, vajosin... ja hörppäsin keuhkot täyteen vettä. Silloin näin miten "merenneito", kaunis, hymyilevä vaaleahiuksinen merenneito ui minua kohti. Tunsin vain iloa siinä hetkessä. Seuraavaksi tunsin, miten minut työnnettiin ylös veden pinnalle ja joku karvainen mies nappasi minua kainaloista kiinni ja nosti maanpinnalle. En koskaan kiittänyt tuota miestä, mutta kiitos nyt 40 vuoden takaa jos luet tätä! Seuraavaksi muistan sen kun parkuen, korvat ja nenäsieraimet vettä tulvien juoksin valvojieni luokse ja sain suuret torut. Vaikenin tyystin kokemuksestani hyvin pitkäksi aikaa. Se kuva siitä "merenneidosta" on kuitenkin seurannut läpi elämäni. Ajattelin jo jossain vaiheessa, että ei hän enää ilmesty elämääni, oma merenneitoni. Enhän minä edes käy uimassa!

Väärin luulin, Miranda oli toisen kerran fyysisillä silmilläni nähtävissä kun koin kauhun hetkiä kesätyöpaikassani pankissa. Siitä on nyt n. 20 vuotta. Olin töissä aivan ihanassa, pienessä, idyllisessä pankkikonttorissa. Ihana kesäpäivä ja konttori avattu puoli tuntia aiemmin. Asiakkaita ei juuri silloin ollut sisällä ja me virkailijat teimme muita hommia, nenät näyttöpäätettä kohti. Ovi kävi ja nostin katseeni hymyillen ovelle ja luulin, että kuolen siihen paikkaan. Tuijotin haalariasuista, kommandopipoista ja aseella osoittavaa ryöstäjää silmästä silmään. Silmät sentään näkyivät pipon rei´istä ja ne silmät eivät olleet hyvät. Kuulin vain sanat: "Tämä on ryöstö! Jos teette niinkuin käsken, niin mitään pahaa ei tapahdu!" Saman tein ryöstäjä loikkasi tiskin yli meidän virkailijoiden puolelle. Kun ihmiset puhuvat filminauhasta, joka kelaa heidän elämänsä alusta loppuun, niin se ei ole vain sanahelinää. Semmoista voi oikeasti nähdä... elämänsä filminauhan. Minä näin ja muistan kun mietin, että ei jumprahuitti, vielä ei olisi se minun aikani. Pelotti niin hirveästi, että muistan kun aseen piippu lähestyi vuorollaan minua, niin mietin, että nytkö tämä elämä oli tässä ja olin pyörtyä kauhusta. Ihan oikeasti.  Sillä suurimman pelon hetkellä näin valkoiset siivet, jotka ojentuivat takaani ja tulivat suojaksi eteeni. Tuijotin aseen piippua, mutta samalla hetkellä tiesin, että olin suojassa, olin turvassa. Selvisin ryöstöstä vaikka se vei aikaa henkisesti parisen vuotta. Hypin pitkään seinille kun näinkin haalaripukuisen miehen. Kirjoitin gradunkin pankkiryöstön kokeneista virkailijoista. Se oli minun tapani selvittää ja selvitä asiasta.

Vähemmän dramaattisia hetkiä olen myös kokenut koko elämäni ajan. Hetkiä, jolloin minut on pari sekunttia ennen jäämöhkäleen katolta putoamista "kiskaistu" taaksepäin ja olen horjahtanut murikan alta pois. Enkelit ovat ihania kun jättävät meille ihmisille merkkejä olemassaolostaan silloin kuin sitä eniten kaipaamme. Höyheniä, sydämiä... Minä sain viime syksynä toistuvasti enkeleiltäni sydämiä. Se oli hetki kun olin alkanut miettiä tätä omaa polkuani oikein tosissani. Minulle jätettiin merkkejä, kiittäen siitä, että olin valinnut tämän polun.

Tänään jos minulta kysytään, että näenkö enkeleitä ja onko heitä. Vastaukseni on iso KYLLÄ! Itse näen enkelit nykyään valopalloina ja väreinä, tunnen hipaisun ihollani ja vain TIEDÄN ja saan asioita mieleeni. Olen myös ottanut enkelit ihan arkipäiväni askareisiin mukaan. Voi kun ihmiset tietäisivät miten monta "työtöntä" enkeliä odottaa vain kutsua, että voisivat auttaa meitä. Viimeksi olen pyytänyt enkeleitä tuskan hiki otsalla etsimään kadonnutta saumurin sähköjohtoa. Se löytyi erittäin kummallisesta paikasta ja ilman enkeleitä sitä tuskin olisi löytynyt. Parkkipaikan etsimisessä enkelit ovat olleet ihan huippuihania. Aina on parkkipaikka löytynyt. Joten iso kiitos ihana Miranda ja muut ihanat enkelit! hoyhen2.jpg


Kommentit

23.6.2014 21:49  Hannele

Hui, hui. olipa taas ihana kirjoitus enkeleistä. Lukiessa olin mukana tapahtumissa ja näin sieluni silmin nämä tapahtumat. Elävää ja mukaansa tempaisevaa kirjoitusta. Näitä kirjoituksia ihan odottaa, mitä seuraavaksi tulekaan

23.6.2014 21:58  Mari

Joudun lainaamaan Hannelen sanoja, sieluni silmin, kirjoituksesi tempaisee mukaan ja tarinaa voisi vain jatkaa ja jatkaa. Kiitos! Ja kyllä joudun itsekin toteamaan, että suojelusenkeleitä on ollut matkassa.

24.6.2014 8:46  Sari

Yhdyn edellisiin kommentteihin :D en ole seuraa blogeja, enkä oikein luekaan kovasti, mutta näitä sinun juttujasi ahmin innokkaana ja odotan aina seuraavaa, olen totaalisen koukussa :D Hannelen sanoja lainaten todella elävää ja mukaansa tempaisevaa kirjoitusta

24.6.2014 11:02  Siru

Kiitos Kati, kun jaoit kokemuksiasi ja toden totta enkelit todellakin auttavat niin ilossa kuin surussa. Omia kokemuksia on lukuisia ja mm. tuo kun kerroit "elämän filminauhasta", sekin on tullut koettua aivan kuin sinulla; - samaan aikaan alitajuntaan tuli ajatus ettei aikani ole vielä. Oma suojelusenkelini on näyttäytynyt hahmossaan joitakin kertoja, niillä kerroilla suru on ollut musertavaa, enkelin vierailu on tuonut lohtua sekä varmuutta siihen, että kaikki on hyvin, jatka elämääsi iloiten ja nauttien uusista kokemuksista, joita eteen luodaan.
Halauksia!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini