Laitellessani tänään hoitohuonetta kuntoon asiakasta varten mietin, että miten jokin katastrofilta tuntunut asia voikin muuttua suureksi onneksi. Silloin kun pystyy peloista huolimatta toimimaan. Niitä pelkoja on ollut paljon ja on vieläkin. Kaikenlaisia pelkoja, mutta ne ovat aina johtuneet siitä, että olen unohtanut elää tässä hetkessä. Pelot tulevat aina silloin kun murehtii menneisyyttä taikka tulevaisuutta. Tietysti on pelkoja, jotka ilmentyvät tässä hetkessä kuten aseen piippuun tuijottamisen hetkellä taikka hetkellä kun lihakirves osuu pään kohdalle, mutta onneksi sisäovi pelasti silloin. Ei ollut minun aikani lähteä. Pelkoja on siis minullakin aina välillä, mutta sillä hetkellä kun myöntää, että pelottaa ja että joskus on lupa pelätä, niin on jo voittaja. Pelon hetkellä oppii myös paljon itsestään.  

Vielä kaksi ja vuoli vuotta sitten en olisi uskonut millaista elämäni olisi tänään. Silloin tuntui siltä, että valoa tunnelin päässä ei näkynyt vaikka miten yritin nähdä.  Monta vuotta oli ollut täyttä painajaista. Siitä painajaisesta tiesi harva. Askel askeleelta loin uuden alun.

Uuden alun asunnonkin sain mielettömän johdatuksen avulla. Se oli silloin tarkoitettu niin. Asunto oli toinen, jota kävin katsomassa. Ensimmäinen oli aivan hirveä, ihanalla paikalla, mutta koko talo oli purku-uhan alla. Olisin saanut sen asunnon. Välittäjä oli todella ymmärtäväinen kun kerroin, että etsin pitkäaikaista vuokra-asuntoa ja se asunto ei ollut minulle. Mietin silloin, että teinkö virheen kun en sitä asuntoa ottanut. Uskaltaisinko luottaa, että minua odotti jokin parempi asunto jossain. Puoli tuntia ennen toisen asunnon näyttöä olin netissä ja näin ilmoituksen asuntonäytöstä. Kuvat asunnosta olivat ihania ja minulle tuli kiire. Ehdin ajoissa paikalle ja en ollut ainoa. Ainakin 20 muuta asunnon katsojaa oli paikalla. Sitten paikalle asteli asunnon esittelijä, johdatusta, mutta hän oli sama kuin ensimmäisessäkin näytössä. Asuntoa katsellessani ajattelin, että tämä on juuri se mitä tarvitsen. Unelmien asunto. Tosin käsityötarvikkeeni eivät saisi omaa huonetta (niitä oli paljon), mutta kaikkea ei voi saada, ajattelin. Täytin hakemuksen ja mietin, että hakijoita oli kyllä aika paljon... Tuskin ehdin silloiseen kotiini kun välittäjä soitti ja sanoi, että asunto on minun jos haluan sen. Halusin.

Muutto sinänsä oli raskas, varsinkin henkisesti. Jätin melkein kaiken edellisen elämäni ottamatta sitä mukaani. Kissat ja isoäidin pirttikaappi mukanani lähdin uuteen elämään. Toisaalta tuntui vapauttavalta, toisaalta pelotti. Sain asua siinä unelmien asunnnossa runsaan vuoden. Asunnon piti olla pitkäaikainen, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu. Vuokraisäntä kuoli ja asunto meni perinnön osituksessa pojalle, joka halusi muuttaa asuntoon. Silloin ajattelin, että ei voi olla totta. Olihan se. Kävin näännyksiin asti katsomassa uusia asuntoja. Milloin luvattiin ylimmän kerroksen valoisa, parvekkeellinen asunto ja itse asunto olikin sitten pimeä koppi maantasalla - terassilla. Sitten näin ilmoituksen tästä nykyisestä asunnosta, 3 h ja keittiö. Kissojen kannalta vain harmi, että parveke olisi lasittamaton. Laitoin viestiä ja ajattelin, että katsotaan. Sain vastauksen, että voin mennä katsomaan asuntoa ja jos pidän siitä niin saan asunnon. Tukihenkilö mukaan ja menoksi. Jo heti kun astuin ovesta sisälle niin tiesin, että tämä asunto on tarkoitettu minulle. Tässä asunnossa on hyvä sydän. Olisi jopa se askarteluhuone kaikille käsityötarvikkeille. Eräänä marraskuisena iltana viime vuonna katselin työhuoneen ikkunasta ulos ja tunsin niin suurta tyhjyyttä, surua. Jokin ei vain ollut kohdillaan. Olin juuri valmistunut enkelitulkitsijaksi. Enkelit varmasti suputtelivat jo silloin korviini viisaita sanoja ja neuvoja.

Nyt runsas puoli vuotta tuosta päivästä minulla on Lumikristalli ja kangaspinot pienentyneet - kiitos äiti. :) Tilalla on nyt hoitopöytä ja luomuöljyt. Vuoden takainen murhe muutosta onkin muuttunut iloksi. Katastrofista tulikin suuri onnenpotku. On vain uskallettava luottaa elämään ja uskottava siihen, että on onnensa ansainnut. Kaiken koetun jälkeen. Lupiinit hoitohuoneen ikkunan takana nyökyttelevät tuulessa.